Pääseekö hoivakotiasukas sairaalaan?
28.04.2020
Viime päivinä professori Sirkka-Liisa Kivelän lausunnot hoivakotien asukkaiden sairaalaan lähettämisestä Koronainfektion aikana ovat herättäneet hämmennystä. Mielipiteet (ainakin julkaistut) eivät ole noudattaneet yleisesti hyväksyttyjä tapoja ja ovat vastoin meidän toteuttamia periaatteita. Tämän päivän Helsingin Sanomissa on asiallinen kirjoitus aiheesta, joka valottaa hoivakotiasukkaan sairaalahoidon periaatteita, sen haittoja ja mahdollisia hyötyjä. Kannattaa tutustua.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006488835.html
Kotimaa|Hoivakodit
”Sairaalaan viemisellä elämä ei yleensä pitene” – iso osa Suomen koronaviruskuolemista tapahtuu hoivakodeissa, ja asiantuntijoiden mukaan se voi olla hyväkin asia
Porttikieltoa sairaalaan ei ole, mutta vain harvoin sinne menosta on hyötyä. Hyvä kuolema on hiipumista ilman kipuja ja rauhallisen tunnelman vallitessa.
Suomessa asuu noin 50000 vanhusta ympärivuorokautisessa hoidossa. Heidän keski-ikänsä on 84 vuotta. Kuva: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA
Julkaistu: 2:00, Päivitetty 8:37
KORONAVIRUKSEEN Suomessa liittyvistä kuolemista iso osa on tapahtunut hoivakodeissa. Sairastuneita ei ollut lähdetty siirtämään hoivakodeista sairaalaan, ja se on HS:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan lähes aina hyvä asia.
”Sairaalaan viemisellä elämä ei yleensä pitene ja päinvastoin elämän kahdesta viimeisestä viikosta tulee kärsimystä”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Harriet Finne-Soveri.
Ihmiset asuvat ympärivuorokautista hoitoa tarjoavissa hoivakodeissa keskimäärin noin kaksi vuotta. Muun muassa elämän loppuvaiheen hoitoa vanhuspalveluissa tutkinut Finne-Soveri muistuttaa, että heillä on perussairauksia, jotka ovat joka tapauksessa kuolemaan johtavia.
”Missään nimessä kyse ei ole siitä, etteikö sairaaloissa olisi tilaa”, sanoo Esa Jämsen, geriatrian alan professori Tampereen yliopistosta sekä Suomen geriatrit -yhdistyksen puheenjohtaja.
Sen sijaan kyse on Jämsenin mukaan siitä, onko koronavirukseen hoivakodissa sairastuneelle sairaalaan viemisestä mitään hyötyä.
SAIRAALAHOITOON liittyy isoja riskejä. Toimintakyky heikkenee, ja vieraassa ympäristössä voi tulla kaatumisia. Muistisairas ei ymmärrä, miksi ympärillä on vieraita ihmisiä, ja ahdistuu.
”Näistä kumuloituu haitta, joka pitää suhteuttaa siihen, mitä hyötyä sairaalasta voi saada”, sanoo Jämsen.
THL:n ylilääkäri Matti Mäkelä arvioi, että hoivakoti tai koti on siellä asuvalle vanhukselle lähes aina paras paikka kuolla.
”Jos ollaan koronataudin kourissa, hengitysvajauksen hoito on niin hankalaa, että ollaan muutoinkin tilanteessa, jossa mitä tahansa voi tapahtua, eli ollaan liukumäen päässä. Siirto sairaalaan on hedelmätön ratkaisu.”
Mäkelä kuitenkin korostaa, ettei porttikieltoa sairaalaan ole. Joskus siirto on Mäkelän mukaan tarpeellinen. Jos kovin suuri osa elämän loppuvaiheen hoidosta tapahtuu sairaalassa, se on kuitenkin Mäkelän mukaan huonon järjestelmän tunnusmerkki.
SUOMESSA asuu noin 50 000 vanhusta ympärivuorokautisessa hoidossa, ja heidän keski-ikänsä on 84 vuotta. Tehostetussa palveluasumisessa ikääntyneitä on noin 45 000. Terveyskeskusten pitkäaikaishoidossa yli 75-vuotiaita on noin 830 ja vanhainkodeissa noin 3 800. Kotihoidossa heitä on vieläkin enemmän.
Heidän elämänsä loppuvaiheen hoito on linjattu viime vuonna julkaistuun raporttiin palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tilasta Suomessa. Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan parantumattomasti sairaan potilaan oireita lievittävää ja myöskin hänen läheisiinsä saakka ulottuvaa kokonaisvaltaista hoitoa.
Finne-Soveri veti raportin vanhuksia käsittelevää osiota.
”Peruslinja meillä pitäisi olla se, että kotisairaala tuo hoidon sinne, missä ihminen asuu. Jos on jotain, mitä kotisairaala ei voi antaa, mutta josta ihminen hyötyy, sitten mennään sairaalaan”, Finne-Soveri kuvaa.
JÄMSEN sanoo tällaisia sairaalaan viemistä vaativia tilanteita olevan käytännössä kolme.
”Suonensisäisen antibiootin tarve on yksi, mutta senkään takia ei tarvitse aina lähteä, jos kotisairaala pystyy sen tuomaan. Kaikkialla ei tätä mahdollisuutta ole.”
Toinen tilanne on Jämsenin mukaan lisähapen tarve esimerkiksi sydämen vajaatoiminnan tai keuhkoinfektion yhteydessä.
”Jos näyttää siltä, että potilas ei tule selviämään vakavasta taudista, kuten korona näyttää olevan, lisähappi ei kuitenkaan välttämättä helpota oloa. Lisäksi ajaudutaan tilanteeseen, että henkilö on menehtymässä vieraassa sairaalaympäristössä”, Jämsen sanoo.
Jämsen korostaa, että hengenahdistuksen tunnetta voidaan helpottaa myös muilla keinoilla, kuten lääkkeillä.
Kolmanneksi tilanteeksi Jämsen laskee luunmurtumat.
”Lonkkamurtumatapaukset viedään sairaalaan korona-aikanakin.”
HOIVAKODEISSA ja kotihoidossa tärkeä tavoite Jämsenin mielestä on, että ihmiset saisivat elää tutussa ympäristössä viimeiset päivänsä.
”Koronavirus itsessään ei aiheuta hoivakodeissa sairaalahoidon tarvetta”, Jämsen toteaa.
Jos monista sairauksista yhtä aikaa kärsivä vanhus hyötyy sairaalaan menosta vain harvoin, tehohoidosta hän hyötyy vieläkin harvemmin.
”Tehohoidosta hyötyviä on vanhainkodeissa hyvin vähän. Yksistään kuljetus on riski, ja odottelu päivystyksessä luo lisää kärsimystä. Vanha ihminen ei ymmärrä, miksi on tippa, ja hän ottaa sen pois, eikä hän ymmärrä, miksi hänet pakotetaan sänkyyn”, Finne-Soveri kuvaa.
ASIANTUNTIJOIDEN mielestä osaaminen hoivakodeissa on kohentunut paljon viime vuosina. Yhä useammin niistä löytyy myös kotisairaalan tai etälääkärin numero, johon voi aina soittaa.
Lääkkeiden käyttö elämän viimeisinä päivinä on Suomessa Finne-Soverin mukaan hyvää eurooppalaista keskitasoa. Sen viestinnässä omaisille ollaan kuitenkin jäljessä.
”Meillä ei oikein tahdota osata kommunikoida omaisten kanssa. Omaisten käsitys jälkeenpäin on jäänyt eurooppalaisessa vertailussa sellaiseksi, että he kokevat, etteivät saaneet informaatiota eivätkä olleet niin samaa mieltä henkilökunnan kanssa”, sanoo Finne-Soveri.
Hänen mukaansa viestinnän pitäisi onnistua hoivakodeissa poikkeusoloissakin.
”Puhelin ja Skypekin on keksitty.”
VARAUTUMISSUUNNITELMA tai hoitotahto pelastaisi paljon. Siihen olisi etukäteen kirjattu, mitä tehdään, jos tulee akuutti sairaus tai elimistö pettää.
Näitä kirjauksia on yhä tehty asiantuntijoiden mukaan liian vähän, ja viime aikoina vanhustenhuoltoa on patistettu niitä tekemään.
”Jos hoitotahto on tehty, sen pitäisi olla vahvasti hoitoa ohjaavaa tietoa”, korostaa Mäkelä.
Ennen kaikkea suunnitelma auttaa läheisiä. Se vähentää heidän ahdistustaan kuoleman lähestyessä ja auttaa keskittymään hyvästien jättämiseen.
Tilanteet omaisten kanssa ovat välillä monimutkaisia. Joku omaisista saattaa kokea, että hänen kanssaan ei ole käyty keskustelua, ja toinen omainen on voinut ymmärtää asian toisin kuin henkilökunta. Tämä näkyy myös sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle Valviralle tehdyissä kanteluissa.
”Sitä, mitä haluaa, kun tilanne oikeasti on päällä, on hirveän vaikeaa ennakoida. Sitä tilannetta ei vain voi kuvitella”, Mäkelä muistuttaa.
HYVÄ kuolema hoivakodissa on rauhallinen.
Tällaisessa tapauksessa potilaalle ja läheisille osataan kertoa oikeaan aikaan, että kuolema on nyt lähestymässä. Tällaisessa tilanteessa myös karsitaan turhia hoitoja ja lääkkeitä sekä hoidetaan kipuja ja hengenahdistusta niin, että kuolevan ihmisen tila pysyy rauhallisena ja oireet poissa.
”Tietyllä tapaa hyvä kuolema on hiipumista, ja tunnelma on rauhallinen. Kun ihminen on hereillä, hänellä on hyvä olla, ja hän voi ehkä syödä ja juoda ja olla jollain tavalla kontaktissa läheisten kanssa”, Jämsen sanoo.
Asiantuntijoiden mukaan on selvää, että hyvä kuolema on helpompi toteuttaa hoivakodissa tai kotona kuin sairaalassa – varsinkaan akuuttisairaalassa, jossa tuttuja hoitajia on harvoin paikalla.
Vaikka hoivakoteihin ei nykytilanteessa koronavirusepidemian vuoksi oteta vieraita, elämän loppuvaiheessa läheisen tulee saada olla läsnä, asiantuntijat painottavat.
”Kuolevalla läheiset jäävät henkiin. Heidän kannaltaan on tärkeää, että he pääsevät jättämään jäähyväiset”, sanoo Jämsen.
Fakta
Iäkkäiden hoito Suomessa
■ Iäkkäistä suurin osa asuu itsenäisesti kotonaan eikä tarvitse kotihoidon palveluita. Noin 11 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä oli vuonna 2018 säännöllisen kotihoidon piirissä.
■ Toukokuussa 2018 kotihoidossa oli päivittäin keskimäärin 51 700 asiakasta.
■ Pitkäaikaista laitoshoitoa lääketieteellisin perustein tarvitsee noin 0–1 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä.
■ Palliatiivista hoitoa tutkineen asiantuntijaryhmän vuonna 2019 julkaistun raportin mukaan hoidon saaminen ei toteudu alueellisesti tasa-arvoisesti.
■ Puutteita havaittiin myös terveydenhuollon henkilökunnan kouluttamisessa hoidon antamiseen.
Lähteet: THL, STM